2. maaliskuuta 2016

Peltimakaroonilaatikko? (melkein vegaasinena)

Olen jo pidempään halunnut testata miltä peltimakaroonilaatikko oikein maistuu, rakasthan kuitenkin makaroonilaatikossa kaikista eniten sitä kuorta. En edes muista milloin olisin syönyt jotain muuta osaa kuin kuorta.
Peltimakaroonilaatikko, kasvissyöjä, vegaaninen,


Peltimakaroonilaatikko, kasvissyöjä, vegaaninen, Tein näiden ohjeiden mukaan, mutta vaihdoin maidon soijamaidoksi ja jauhelihan soijarouheeksi. Soijamaitoa laitoin saman verran kuin ohjeessa. Ruohetta sen sijaan tulee vähemmän kuin jauhelihaa (koska muuten rouhe olisi tullut ylipaistinpannusta, että todennäöisesti myös ylipuolet olisi ollut rouhetta kuin makaroonia laatikossa). Ruohetta laitoin 500g:n pussista puolet eli, n. 250 grammaa. Kananmunia kuitenkin käytin, joten tästä ei tullut ihan vegaaninen. Täytyy joku kerta kyllä kokeilla jos saisi ilman makaroonia tehtyä.



Tekeminen itsessään oli helppoa Piti olla myös varovainen että rouhe ei pala, koska viime kerralla tehdessä makaroonilaatikkoa soijarouheen kera, rouhe paloi suurimmaksi osaksi ja maku ei ollut loistokasta.

Peltimakaroonilaatikko, kasvissyöjä, vegaaninen,

Tykkäsin miten simppeli tämä oli tehdä. Mielikuvana oli, että olisi ollut vaikeampaa (miksi ihmeessä?). Myös maku oli hyvä, vaikkakin rouhetta olisi voinut maustaa enemmän. Maustaminen jälkikäteen kuitenkin auttoi. Oli ihanan rapeaa, vaikka peltimakaroonilaatikon väri oli vaalea (veikkaan että johtuu soijamaidosta).

Pellillisestä sai hyvin melkein viikoksi ruokaa yhdelle ihmiselle (jos on pieniruokainen kuin minä). Aijon kyllä jatkossakin tehdä tätä, nyt en kuitenkaan vähään aikaan kun viikon tätä jo söin.


Peltimakaroonilaatikko, kasvissyöjä, vegaaninen,


terveisin Maiju


6 kommenttia:

  1. Makaroonilaatikossa juuri kuori on parasta!

    VastaaPoista
  2. Oi empä oo koskaan edes ajatellut, että näin vois tehdä :D Kokeilen tätä ihan varmasti ens kerralla kun teen makaronilaatikkoa, koska se kuorihan just tosiaan on se paras osa, haha!

    http://riikkamaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Taas tekisi mieli tehdä :D

      Poista