8. huhtikuuta 2016

Kun hiukset kaipaavat kampaajaa

Tiedättekö sen tunteen kun vähitellen pahentuen sun hiukset on kokoajan takussa, pestessä tuntuvat kuivilta, selvittäminen suihkun jälkeen on täyttä tuskaa ja niin edelleen ja ainoa keino päästä tästä tuskasta eroon on käynti kampaajalla.

Itselläni on menossa hiusten kasvuprojekti, jonka takia menen kampaajalle kerran pari vuodessa. Mun hiuslaadulla pitäisi käydä useamminkin. Omistan tälläiset ihanan luonnonkiharat kuivahkot hiukset. Saan tunkea aika paljon erilaisia tököttejä että saan pidettyä latvat hallinassa, vaikka huonot latvat olisi leikattu pois viikko pari sitten. 





Viimeksi olen kampaajalla käynyt heinäkuun lopussa viime vuonna. Kuulostaa aika kammottavalta, kun miettii. Varmasti antaisin äitin tai jonkun tuttavan leikkaavan hiukseni, että ne pysyisivät hyvä kuntoisina koko ajan, mutta leikkautan tukkani kerroksittain enkä halua "tuhota" hiuksiani sillä, että joku leikkaa päin honkia. Opiskelijana en myöskään viitsi maksaa joka kolmas neljäs kuukausi kampaajasta 30 euroa.





Kunhan hiukset pääset mun haluamaan pituuteen, aijon varmasti käydä leikkauttamassa tukkaa useammin ja toivon tietenkin myös että silloin olen töissä, jotta pystyn kampaajat kustantamaan.

Nyt siis vain varaamaan aika kampaajalle, värjätä tyvikasvu, sekä saada vähän muutakin uutta tukkaani. 



☁ terveisin Maiju


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti